Kun putkissa virtaa kylmää vettä, ne jäähtyvät ja puolestaan jäähdyttävät putken ulkopuolella olevaa ilmaa. Kun ilma jäähtyy, suhteellinen kosteus kasvaa. Jos ilman suhteellinen kosteus pääsee 100%:iin, vesi ei pysy höyrymäisenä vaan tulee nestemäiseksi ja kondensoituu putken viileälle pinnalle.

Ulkoilman ja putken pinnan lämpötilojen erosta riippuen kondensoituminen voidaan eristeellä estää. Eristeellä estetään ulkoilmaa koskemasta putken kylmää pintaa. Tähän saatetaan kuitenkin tarvita jopa 50–100 mm paksuinen eriste. Tällöin ei myöskään saa olla niin kutsuttua "kylmäsiltaa", jossa lämpöä johtava materiaali on kosketuksissa sekä putken että ympäröivän ilman kanssa.

Alentamalla ympäristön kosteustasoa niin, että kastepiste tai ilman lämpötila on alhaisempi kuin putken lämpötila, on tässä parempi ratkaisu.

Se riippuu täysin käyttöympäristöstä ja vaaditusta säätötasosta. Erittäin kylmissä tai täsmällistä säätöä vaativissa käyttötarkoituksissa adsorptio-ilmankuivain on paras valinta. Yli 20 asteen lämpötilassa ja yli 50% RH:ssa parempi vaihtoehto taas on kondensoiva ilmankuivain.

Alentamalla ympäristön kosteustasoa niin, että kastepiste tai ilman lämpötila on alhaisempi kuin putken pintalämpötila, voidaan kondensoitumista putkien pinnoille ehkäistä. Jotta voidaan laskea mikä ilman suhteellinen kosteus pitäisi olla, jotta kastepisteen lämpötilaan ei päästä, on tiedettävä putken pintalämpötila ja varmistettava, että putkea ympäröivän ilman absoluuttinen kosteuspitoisuus on pienempi kuin pintalämpötila 100% RH:ssa.

Riippuu paljolti sen toimintaperiaatteesta, mutta suunnilleen näin: kondensoiva ilmankuivain kuluttaa noin 0,4 kW/litra poistettavaa vettä, kun taas adsorptio-ilmankuivain kuluttaa noin 1,4 kW/litra. Adsorptio-ilmankuivaimen suurempi kulutus johtuu regenerointilämmittimistä, joilla poistetaan vettä kuivausaineesta.