7.1.2025

Juha-Matti Kuoppalasta Condair Oy:n toimitusjohtaja

Maailman johtava julkisten ja teollisten tilojen kostutusjärjestelmien valmistaja Condair on nimittänyt Juha-Matti Kuoppalan Condair Oy:n seuraavaksi toimitusjohtajaksi. Edellinen toimitusjohtaja Jarmo Päivärinta jää eläkkeelle, ja jatkaa Senior advisor-roolissa tukien Juha-Mattia uudessa roolissaan.

Juha-Matti on myynnin ja tuotehallinnan ammattilainen, jolla on 20 vuotta kokemusta globaalista liiketoiminnasta, vahva tekninen tausta sekä diplomi-insinöörin tutkinto LVI- ja jäähdytystekniikasta Tampereen teknillisestä yliopistosta.

"Olen kiitollinen, että olen saanut työskennellä Condairin ammattilaisten kanssa lähes puolitoista vuotta. Tänään alkaa uusi ja entistä jännittävämpi kausi urallani Condair Oy:n toimitusjohtajana.

Teemme yhdessä töitä kohti parempaa tulevaisuutta, jossa "Humidity for a better life" on keskeinen osa Condairin visiota. Odotan innolla edessä olevia haasteita ja mahdollisuuksia!” Juha-Matti kertoo.

”Samalla haluan kiittää edellistä toimitusjohtajaa Jarmo Päivärintaa pitkästä ja arvokkaasta työstä. Olen iloinen, että hän jatkaa yrityksen Senior Advisorina ja tukee minua uudessa tehtävässäni.” Juha-Matti jatkaa.

Jarmo Päivärinta kommentoi: "Toivotan Juha-Matille onnea uuteen rooliin. Hän on onnistunut entisessä roolissaan erinomaisesti ja tulee menestymään tässäkin. Juha-Matin rautaisen kokemuksen myötä on hienoa jättää yritys osaaviin käsiin." 

Lisätietoja Condairista ja sen tuotteista ja palveluista löytyy yhtiön verkkosivuilta osoitteesta www.condair.fi. Condair Oy:n toimisto sijaitsee Espoossa ja konsernin päämaja Sveitsissä.

Takaisin uutiset -pääsivulle
Juha-Matti Kuoppala, Condairin uusi toimitusjohtaja.

Tästä neuvoja ilmankostutukseen

Ilmaista asiantuntijaneuvontaa

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä...