Toiminnan tavoitteet
Condairin yrityskulttuuri perustuu moraalikäsityksiin ja ajattelutapoihin, jotka kuvastuvat jokaisen työntekijämme käytöksestä ja näin ollen vaikuttavat myös etiikkaamme ja imagoomme. Toteutamme arvojamme jokapäiväisessä työssämme, toistemme kohtaamisessa, päätöksenteossa, suoritusten arvioinnissa, tiedottamisessa ja viestinnässä ja suhteessamme osakkeenomistajiimme.
Dynaaminen ja kiertelemätön
Olemme tulevaisuuteen suuntautuva yritys, muutokseen suhtaudumme luottavaisesti ja pyrimme osallistumaan siihen aloitteellisesti. Olemme
päättäväisiä, emme epäröi toimia tai reagoida. Olemme rehellisiä, ja meidän kanssa on helppo tulla juttuun.
Yhteistyökykyinen ja avoin
Yhdessä olemme vahvoja, silloin, kun auliisti jaamme tietoamme, taitojamme ja ideoitamme. Kuuntelemme ja kunnioitamme mielipiteitä, jotka poikkeavat omistamme. Olemme avoimia uusille ideoille ja tavoille tehdä asioita.
Tulossuuntautunut
Koska tähtäämme tavoitteisiimme, pystymme keskittymään oleelliseen. Olemme peräänantamattoman sitkeitä ja pyrimme määrätietoisesti päämääriimme. Tyytyväisiä voimme olla vain, kun päättäväisyytemme johtaa toistuvasti hyviin tuloksiin.
Condair ohjaa liiketoimintaansa niin, että kaikkien yrityksemme menestyksestä hyötyvien tarpeet tulevat huomioiduiksi. Toimintamme on pitkäjänteistä, ja tiedämme, että tuleva menestyksemme riippuu täysin siitä, ovatko kaikki osallistujat apunamme ja tyytyväisiä. Laatimamme arvolupaus muodostaa perustan pitkäkestoiselle yhteistyölle kaikkien niiden kanssa, jotka yrityksemme menestyksestä hyötyvät. Näkemyksemme mukaan ajatustenvaihto kaikkien yrityksemme menestyksestä hyötyvien ryhmien edustajien kanssa on tärkeä väline parannuksiin tähtäävässä kehityksessä.
Asiakkaat
saavat meiltä tarpeisiin vastaavaa ja käyttäjäystävällistä tarjontaa.
Jälleenmyyjät
pystyvät tuotteidemme ansiosta saavuttamaan kestävän kilpailuedun.
Työntekijät
saavat turvaa, haastavia ja palkitsevia tehtäviä sekä reilun korvauksen.
Tavarantoimittajat
ovat meidän näkökulmastamme pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita, jotka voivat luottaa meihin.
Sosiaaliset, eettiset ja ympäristöön liittyvät näkökulmat ovat saamassa yhä enemmän painoarvoa. Ajan mittaan voimme menestyä, jos liiketoimintamme tuo oman panoksensa taloudelliseen kehitykseen ja edistää ympäristön terveellisyyttä.Haluamme yrityksenä näyttää esimerkkiä ja kannustaa myös työntekijöitämme tiedostamaan oman ekologisen jalanjälkensä ja tukea aiheeseen liittyviä hankkeita.
Ympäristö
Me Condairilla uskomme, että ympäristö ja tulevat sukupolvet hyötyvät siitä, että panostamme energiatehokkaaseen ja vähäpäästöiseen tekniikkaan kuten epäsuoraan haihdutusjäähdytykseen, lämmön talteenottoon ja adiabaattisen kostutusratkaisujen sijoitteluun.
Resurssitehokkuus
Condairilla resurssitehokkuutta edistetään parantamalla laatua ja tuottavuutta jatkuvasti, sillä sen seurauksena resursseja säästyy ja jätettä syntyy vähemmän.
Avoimuus
Me Condairilla uskomme, että julkistamalla merkityksellisiä ja täsmällisiä dokumentaatioita ja ympäristötietoa tuotteistamme niiden kehityskaaren eri vaiheista pystymme myös lisäämään asiakkaidemme ympäristötietoisuutta.